29.1.2015 klo 1:52

Millaista on hyvä perehdyttäminen?

Olen tehnyt elämäni aikana noin 15 erilaista työtä. Nuoruudessani tein töitä mm. hautausmaalla, polkupyörälähettinä ja rakennustyömailla. Kun ikää tuli lisää niin sain paiskia hommia hoitajana sairaalassa ja prosessimiehenä paperitehtaassa. Myöhemmin olen tehnyt kansainvälistä ja kotimaista myyntityötä sekä toiminut esimiestehtävissä.

Kerron muutaman esimerkin perehdyttämisestä omalta kohdaltani vuosien varrelta.

Rakennustyömaa

Jätin lukion 3 luokan kesken ja menin töihin rakennuksille (palasin takaisin kouluun välivuoden jälkeen). Työhaastattelussa toimitusjohtaja kysyi minulta, että olenko kova työmies. Vastasin siihen, että en ihan varmaksi tiedä, kun en ole saanut työkuntoani vielä kunnolla kokeilla. Toimitusjohtaja totesi, että huomenna se kokeillaan. ”Otapa mukaasi kumisaappaat ja lämpimät kamppeet. Toimiston eteen kello 7:00, niin mestari hakee sinut siitä työmaalle.”

Aamulla mestari kaasutteli paikalla jo parhaat päivät nähneellä Mersullaan. Menimme suorinta tietä työmaalle. Työmaa oli alkava rivitalotyömaa. Ihan oli homma alullaan. Merkkipaalut oli jonnekin hangen keskelle lyöty. Työmaa kasvoi järeää männikköä. Mestari kysyi, että onko nuori mies käyttänyt moottorisahaa elämänsä aikana? Vastasin kokemusta löytyvän. Muutaman puun olin vanhempieni mökillä pilkkeiksi tehnyt. Lähinnä ranteen paksuista haapaa tai koivua olivat puut olleet. ”Asia on sitten sitä myöten selvä. Ei muuta kuin puuta nurin.”

Turvakypärän sain ja moottorisahan. Turvasaappaita en todennäköisesti saanut. Muisti ei yllä tuon pitemmälle. Puut lähti kaatumaan noin 40 cm lumihangessa. Muutaman tunnin päästä sain seurakseni vanhemman työntekijän.

Mielisairaala

80-luvulla oli Kainuussa krooninen pula mielisairaanhoitajista ja lääkäreistä. Olin armeijasta pääsyn jälkeen tehnyt töitä vanhainkodissa 7 kuukauden ajan kouluttamattomana hoitoapulaisena. Vanhainkodista oli helppo hypätä epäpäteväksi mielisairaanhoitajaksi. Vippareiksi meitä pätkätyöläisiä kutsuttiin.

Osastonhoitaja otti minut ensimmäisten työpäivien aikana perehdytykseen. Menimme huoneeseen, jossa oli pari nojatuolia. Hän jututti minua hetken verran. Jotenkin viisaasti kuulosteli millainen jamppa olen. Sen jälkeen hän hyvin selkeästi ja seikkaperäisesti kertoi, mitä hän osastonhoitajana työntekijältä odottaa. Perusjuttujen jälkeen hän kertoi hyvin rohkeasti omista kokemuksistaan hoitajana. Mieleeni on jäänyt asiat kiintymyksen osoittamisesta ja mahdollisesta potilaan ihastumisesta minuun tai toisinpäin.

Tämä persoonallinen ja lämmin juttuhetki oli arvokas kokemus minulle. Ymmärsin vastuuni entistä paremmin. Minulla oli lupa tehdä töitä omalla persoonallani. Lopuksi osastonhoitaja lupasi, että sairaalan ylilääkäri aloittaa muutaman tunnin teholuennot meille sijaisille. Tämä toteutui. Käytännössä luin 3 kuukaudessa enemmän alan kirjoja kuin myöhemmin alaa opiskellessani.

Paperitehdas

Pääsin tekniikan opiskelujeni aikana vuonna 1990 UPM:n Kajaanin paperitehtaalle kesähommiin paperin pakkaajaksi. Tällöin kohtasin ehkä elämäni parhaan perehdyttäjän.

Jo eläkeikää lähestyvä Arvo toimi minun perehdyttäjänä. Taisi olla niin, että tuon ajan työehtosopimukset takasivat perehdyttäjälle lisää palkkaa perehdyttämisajalta. Uuden työntekijän perehdyttämisaika oli 8 tai 12 päivää.

Arvo johdatti minut työvuoron alussa jakkaralle istumaan. Istuimme siinä tovin hiljaa vierekkäin. Näimme paikaltamme koko pakkalinjan toiminnan. "Noh, miltä homma näyttää?” Tuumasin, että ei näytä työtä kummemmalta. Näyttää ihan siltä, että miehistä on tullut robotteja koneen kylkeen. Tähän Arvo totesi velmusti, että tänään lähestymme työtä hyvin varovasti. ”Katselemme työtä vain vierestä. Huomenna pääset sitten töihin.”

Vuorossa oli miehiä riittävästi, joten tällainen tapa oli selvästikin mahdollinen. Eka päivä töissä ja töitä ei saanut tehdä. Tosiasiassa tämä oli loistava tapa oppia työturvallisuutta, työergonomiaa, tunnistaa todelliset vaaran paikat ja tutustua rauhassa jokaiseen työvaiheeseen. Muistan vieläkin Arvon kysymyksen: ”Katselepa tuon kaverin työtä ja kerro, mikä paikka hänellä alkaa kolottaa muutaman vuoden päästä.” Muutaman minuutin katselin kaverin työtä ja totesin, että en nyt kyllä ymmärrä, miten tuossa voisi itsensä loukata. ”Katsopa kummanko jalan ympäri työntekijä kääntyy joka kerta. Katsopa miten hän lyö päätytapin turhan lujasti kiinni paperirullaan. Ei ihminen ole kone. Kymmenettuhannet käännökset ja lyönnit alkavat rasittaa kehoa.”

Ensimmäisen perehdytyspäivän aikana Arvo viisaasti käsitteli myös vuoron keskinäistä käyttäytymistä ja työnjakoa. ”Siivoa aluksi vähän liikaakin. Siitä muut pitävät.”

Työturvallisuuslaki velvoittaa työnantajaa

Työturvallisuuslaki velvoittaa työnantajan järjestämään työhön perehdyttämisen (TTL 2002/738, Työnantajan yleinen huolehtimisvelvoite 8 § ja Työntekijälle annettava opetus ja ohjaus 14 §).

Lain 14 §: Työnantajan on annettava työntekijälle riittävät tiedot työpaikan haitta- ja vaaratekijöistä sekä huolehdittava siitä, että työntekijän ammatillinen osaaminen ja työkokemus huomioon ottaen:

1) työntekijä perehdytetään riittävästi työhön, työpaikan työolosuhteisiin, työ- ja tuotantomenetelmiin, työssä käytettäviin työvälineisiin ja niiden oikeaan käyttöön sekä turvallisiin työtapoihin erityisesti ennen uuden työn tai tehtävän aloittamista tai työtehtävien muuttuessa sekä ennen uusien työvälineiden ja työ- tai tuotantomenetelmien käyttöön ottamista;

2) työntekijälle annetaan opetusta ja ohjausta työn haittojen ja vaarojen estämiseksi sekä työstä aiheutuvan turvallisuutta tai terveyttä uhkaavan haitan tai vaaran välttämiseksi;

3) työntekijälle annetaan opetusta ja ohjausta säätö-, puhdistus-, huolto- ja korjaustöiden sekä häiriö- ja poikkeustilanteiden varalta; ja

4) työntekijälle annettua opetusta ja ohjausta täydennetään tarvittaessa.

Hyvä perehdyttäminen parantaa tuottavuutta

Tällaisena talouden tiukkana aikana hyvä perehdyttäminen on nopein tapa nostaa uuden työntekijän tuottavuutta. Hyvin suunniteltu perehdyttämisprosessi ja selkeä muistilistat perehdyttäjälle auttavat asiassa.

Perehdyttämisen ei tarvitse olla ryppyotsaista hommaa. Uusien asioiden oppiminen on usein oppimisen iloa! Älä tapa tätä iloa, vaan vaali sitä.

Toteutetusta perehdyttämisestä tulee pitää yllä tallenteita. Käytännössä tämä on paras hoitaa perehdyttäjän ja perehdytettävän kuittauksilla perehdytyslomakkeeseen.


Blogin kirjoittaja on Ceriffi Oy:n toimitusjohtaja ja laadun sekatyömies.

Sähköposti: mikko.kettunen@ceriffi.fi
Puhelin 045-164 5778







Avainsanat ovat Laatujärjestelmä, ISO 9001:2015, laatukäsikirja ja ISO 9001.